FMP



Suomen valokuvataiteen museon galleriassa

RAKKAUSKIRJEITÄ
valokuvia vv 1967-1999

Vaikka en ole pitkiin aikoihin käyttänyt valokuvaa ensisijaisena ilmaisuvälineenäni, en silti voinut kuvitella jättäväni valokuvia pois TIE 2000-kokonaisuudesta. Kiihkein suhteeni valokuvaan kesti sentään pari vuosikymmentä.

Selailin laatikon pohjalle jääneitä muistoja. Pitkään suhteeseen sisältyi monenlaista, jonka katsoo mahdolliseksi paljastaa muille vasta myöhemmin. Lause sieltä, toinen täältä suuresta kirjenipusta! Niinpä näyttelyn monista työnimistä jäi käyttöön Rakkauskirjeitä.

Vanhin teos kertoikin rakkaudesta, mistäpä muusta. Mukana oli myös kuva aivan ensimmäisestä valokuvanäyttelystä, jonka pidin 1973. Sillä ja muilla sen ajan kuvilla halusin muistuttaa, ettei 70-luku ollut pelkkää dokumentarismia.

Aivan tuoreimmissa kuvissa leikin eräillä valokuvailmaisun peruskysymyksillä. Vanha suola janottaa vielä 'kymppikuvien' verran!

Ja näyttelyn lavastuselementtinä oli iso omakuva 70-luvulta: taiteilija tunkeutui valokuvaukseen!

back